To 05.10.

Iisa23:00

Moon Shot21:45

The Holy20:30

Lake Jons19:30

  • K18
  • alk. 29,90€
  • Ovet 19:15

Torstaina 5.10. Lost In Music -tapahtumapaikkana debytoivan Tavara-aseman punatiiliseinien suojissa nähdään neljä kotimaista indie-popin ja -rockin huippunimeä, The Holy, Iisa, Moon Shot sekä Lake Jons!

2014 Helsingissä perustettu alternative rock -yhtye The Holy on olemassaolonsa aikana ehtinyt esiintyä klubeilla ja festivaaleilla Berliinistä Lontooseen ja Islantiin saakka. Bändi työstää parhaillaan uutta albumiaan ja tuo uuden tummanpuhuvan soundinsa Lost In Musiciin tuoreeltaan.

Musiikillisista metamorfooseistaan tunnettu monilahjakas artisti Iisa julkaisee kesän jälkeen uutta ja hartaasti odotettua musiikkia parhaillaan työstämältään viidenneltä sooloalbumiltaan. LIM:n lavalle Suomi-indien kruununjalokivi nousee Omar Zakikin, Antti Hietalan, Veli Kauppisen ja Arttu Hokkasen muodostaman liveyhtyeensä kanssa.

Moon Shot julkaisi debyyttialbuminsa Confession syksyllä 2021, ja keikkaili sen myötä laajasti Euroopassa muun muassa Danko Jonesin aisaparina. Nelihenkisen kokoonpanon Ville Malja, Jussi Ylikoski, Mikko Hakila ja Henkka Seppälä ovat tuttuja legendaarisista kotimaisista yhtyeistä Lapko, Disco Ensemble ja Children of Bodom. Parhaillaan Moon Shot valmistelee odotettua toista albumiaan, jonka on määrä ilmestyä pian.

Kansainvälisesti arvostettu Lake Jons syntyi syvällä metsien keskellä tumman järven äärellä – järven, josta yhtye sai nimensä. Hiljattain kolmannen albuminsa Running Third julkaissut, miljoonia striimauskertoja kansainvälisesti kerännyt yhtye on levytystauon jälkeen palannut juurilleen entistä viisaampana ja vahvempana. Ahkerasti ulkomaillakin uransa aikana keikkaillut yhtye on myös Suomessa kiertänyt legendaariset festivaalilavat ja nousee Tavara-aseman lavalle tiukimmassa keikkaiskussa koskaan.

Tapahtumissamme noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita.

Lue lisää