Ke 08.10.

Sparzanza (SWE)21:00

Bombus (SWE) 19:45

  • K18
  • alk. 30€
  • Ovelta 35€
  • Ovet

Osta lippuja

Lataa...

"Sparzanzan live ei petä koskaan!"

Ensi vuonna 30 vuotta täyttävä ruotsalainen rokkikone Sparzanza saapuu pitkästä aikaa viihdyttämään suomalaisia ystäviään.

Suomeen saapuu bändi, joka luottaa yhä reiluun kitarointiin, päähän porautuviin melodioihin ja tummuuteen, joka tuntuu mielen syvimmissäkin sopukoissa. Yhtyeen viimeisin single The Blinding Absence of a Light enteilee uutta albumia. From Dust to Darkness -niminen Sparzanzan yhdeksäs albumi on kuultavissa ennen keikkoja Suomessa.

Verkkojulkaisu Nuorgamin laskujen mukaan Sparzanza oli 15 vuotta sitten Suomessa useimmin esiintynyt ulkomainen rockbändi 2000-luvulla. Sen jälkeen orkesterin vierailutahti on hieman rauhoittunut, mutta nyt nälkäisten ja janoisten fanien tarpeet on jälleen aika tyydyttää: Sparzanzan live ei petä koskaan!

Lokakuun 8. päivänä Tampereen Tavara-asemalla nähdään lisäksi niin ikään ruotsalainen Bombus.

HAPPY HOUR
Ensimmäisen aukiolotunnin ajan
⚡ hanat 5€

Tapahtumissamme noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita.

Lue lisää