Yli satavuotiaan talon lavalle nousevat muun muassa Mirella, ABREU, Lordi, Elastinen, The Hellacopters (SWE) ja Oranssi Pazuzu. Tavara-asema lanseerasi myös uuden hyvinvointitapahtuman ja vastaa yleisön toiveisiin legendaarisilla yökerhoilla, ikäihmisten retrodiscolla sekä suositulla Second Hand -tapahtumalla.
Tampereen Tavara-asemalla on edessään poikkeuksellisen vauhdikas kevät. Moninkertaisesti palkitussa tapahtumatalossa konsertoi tulevina kuukausina yli 60 artistia, ja yökerhojen valikoima laajenee merkittävästi – näin siksi, että talo ottaa suojiinsa ison osan Tullikamarin kulttuuritarjonnasta perusparannuksen vuoksi.
– Alkavasta keväästä tulee selvästi aiempia vilkkaampi, sillä keikkojen ja muiden tilaisuuksien määrä kasvaa. Monet tapahtumat ovat jo myyneet tai tulevat myymään loppuun. Odotamme innoissamme, että entistä suuremmat ja moninaisemmat yleisöt löytävät tiensä Tavara-aseman tapahtumiin ja yökerhoihin, kertoo Tavara-aseman ohjelmapäällikkö Janne Laurila.
Musiikkitapahtumien lisäksi talossa nähdään inspiroiva Tampere Tattoo & Art Festival ja rakastettu kirppistapahtuma Tavara-asema Second Hand. Tammikuussa talossa järjestettiin myös ensimmäistä kertaa hyvinvointitapahtuma VIBE.
Rakastetut tähtiartistit Tavara-asemalla
Tammikuussa yleisöä hemmotellaan striimauslistoja hallinneen Mirellan kahdella konsertilla, joista koko perheen päiväkeikka on jo loppuunmyyty. Niin ikään täydelle talolle esiintyy ABREU, joka tuo maaliskuussa Tavara-asemalle näyttävän festivaalishow’n. Kotimaisen popin supertähdistä myös BESS ja Robin Packalen villitsevät yleisön energisillä keikoillaan.
Kevättä tähdittävät lisäksi omaperäiset lauluntekijät yhtyeineen, kuten 20 vuoden tauolta palaava Ville Leinonen & Valumo ja koko kansan suosikiksi noussut Arppa. Tavara-asemalla vierailevat myös Nokia Areenan hiljattain villinnyt Maija Vilkkumaa, Linnan juhlissa ihastuttanut Juha Tapio sekä uudet levynsä julkaisevat Anssi Kela ja J. Karjalainen. Myös ikisuosikit Pate Mustajärvi, Happoradio ja Michael Monroe esiintyvät talossa kevään aikana.
Raskasta poljentoa, räppiä ja kansainvälisiä vieraita
Metallifanien ei tarvitse olla huolissaan, vaikka Tullikamari on vetäytynyt lepotauolle. Helmikuussa Tavara-aseman seiniä tutisuttavat melodeath-genren superbändiksi tituleerattu The Halo Effect (SWE), äskettäin Reset-albuminsa julkaissut Turmion Kätilöt, ikoninen Lordi sekä harvoin keikkaileva, Metallican James Hetfieldinkin ylistämä Oranssi Pazuzu. Raskasta kevättä täydentävät Sonata Arctican ja Stratovariuksen yhteiskonsertti sekä ikoniset Combat Rock Industry 25 vuotta -tuplakeikat, jotka on jo loppuunmyyty.
Räpin ystäviä hemmotellaan puolestaan Eevil Stöön ja DJ Kridlokkin tähdittämällä illalla ja uuden levyn julkaisseen Elastisen keikalla. Maaliskuussa Tavara-aseman valloittaa nuoremman yleisön suosikiksi noussut Sexmane.
– Kansainvälisistä vieraista Tavara-asemalla nähdään muun muassa kulttimainetta nauttiva The Pineapple Thief, ruotsin rockylpeys The Hellacopters ja japanilainen pop punkin pioneeri Shonen Knife, joka on esiintynyt aikoinaan muun muassa Nirvanan lämppärinä, Laurila vinkkaa.
Yökerhoja jatkossa joka viikonloppu
Tavara-aseman yökerhovalikoima laajenee merkittävästi. Jokaviikonloppuiset yökerhot ovat käynnistyneet, kun talo on ottanut hoteisiinsa Tullikamarilta tutut klubikonseptit.
Voittokulkuaan jatkavat muun muassa legendaarinen Hang the DJ, indiedisko Big Pop, drum’n’bassiin ja jungleen keskittyvä Viidakko on massiivinen sekä elektropoppia tarjoileva Meininkidisko. Niiden rinnalla juhlakansaa villitsevät Tavara-aseman tutut suosikit K40-disco ja Tavara-asema <3 Ysäri.
Helmikuussa juhlijoita hemmottelevat teemayökerhot: viisukarsintahuumaa nostattaa Hang the DJ presents: Hello Europe, it’s Tampere calling, ja seuraavana perjantaina Tavara-aseman täyttävät Ystävänpäiväbileet.
– Vastaamme myös yleisön toiveisiin ja järjestämme helmikuussa ensimmäistä kertaa ikäihmisten Retrodiscon, jossa levyjä soittaa yli 50 vuotta tanssikansaa villinnyt DJ Börje. Lisäksi Tavara-aseman valloittavat Pakkahuoneelta tutut Päivähypyt, joissa voi kokea paritanssin hurmaa, Laurila kertoo.
Uusia etuja opiskelijoille ja ensimmäisen tunnin asiakkaille
Tavara-asema on myös opiskelijaystävällinen tapahtumatalo, ja se näkyy tänä keväänä erilaisin eduin. Arpan, Sexmanen ja Yonan keikoille sekä neljään Uusi Tampere -iltaan on myynnissä rajoitettu erä opiskelijahintaisia lippuja. Myös Tavara-aseman arkiyökerhoihin pääsee veloituksetta vilauttamalla voimassaolevaa opiskelijakorttia.
– Tampere on opiskelijakaupunki ja täynnä nuoria. Haluamme vastata yleiseen hintojen nousuun mahdollistamalla opiskelijoille saavutettavia ja edullisempia elämyksiä elävän musiikin ja yökerhojen parissa. Tähän liittyvät myös vuoden alusta alkaneet ensimmäisen tunnin edut, avaa Tavara-aseman markkinointi- ja myyntipäällikkö Kristiina Paananen.
Tavara-aseman Happy Hour kutsuu juhlimaan niin keikoille kuin yökerhoon ensimmäisen aukiolotunnin tarjouksin. Myös talon omiin yökerhoihin on sen aikana ilmainen sisäänpääsy.
Lisäyksiä Tavara-aseman tapahtumakalenteriin on luvassa lähikuukausina, kun esimerkiksi Uusi Tampereen ohjelma täydentyy. Raikkaaseen musiikkiin, taiteeseen ja ruokaelämyksiin keskittyvä illanviettojen sarja valloittaa historiallisen korttelin kesä–heinäkuussa. Tapahtumaa tähdittävät muun muassa good boys, Yeboyah, Jaakko Kulta ja Antti Autio.
Kevään koko ohjelmistoon voi tutustua täällä. Liput kaikkiin tapahtumiin myy Tiketti (huom! Päivähypyillä ja osassa yökerhoista vain ovilipunmyynti).
Kaikissa Tavara-aseman tapahtumissa on käytössä turvallisemman tilan periaatteet ja häirintäyhdyshenkilötoiminta. Talo on myös We Speak Gay -yhteisön jäsen.