Opiskelijavappu onnistui upeasti Tavara-asemalla ja Tullikamarilla

Särkän Märkä -tapahtuman yleisöä Tavara-asemalla Robin Packalenin keikalla.

”Särkän Märkä on suomalaisen opiskelijavapun suurin yksittäinen tapahtuma, jota vietettiin jo seitsemännen kerran Tampereella huhtikuussa 2023. Halusimme kaupungin parhaat yökerhot ja keikkapaikat mukaan tapahtuman jatkoille, joten katseemme kääntyivät kohti Tavara-asemaa ja Tullikamarin Pakkahuonetta. Olimme kuulleet, että Tavara-asema on uusi hieno konserttitalo. Pakkahuoneesta olimme kuulleet paljon positiivista palautetta ja olimme ennenkin pitäneet siellä tapahtumiemme jatkoja.

Tarvitsimme tilat iltabileisiin tuhatpäiselle yleisölle. Pakkahuoneen ja Tavara-aseman yhteinen kapasiteetti 2 400 henkilöä sopi tähän tarpeeseen hyvin. Kun pakettiin vielä lisättiin se, miten hyvin hommat tapahtumataloissa rullaavat, oli valinta yhteistyöhön lähtemisestä todella helppo tehdä.

Pakkahuoneella juhlijoita tanssitti jatkoiltana Lauri Haav ja Tavara-asemalla Robin Packalen. Tapahtumapäivä sujui molempien paikkojen osalta hienosti, ja juhlijat viihtyivät. Paljon kehuja keräsi esimerkiksi se, että keikoilla ei ollut ahdasta. Myös Tavara-aseman visuaalisesta ilmeestä pidettiin paljon. Kävijäkyselymme tuloksissa vuoden 2023 jatkot saivat parempia arvosanoja kuin viimevuotiset. Kokonaisuudessaan olimme erittäin tyytyväisiä yhteistyöhön!”

Nico Rissanen
Projektivastaava, Boomi ry

Kuva: Nikke Sillanpää