Tampereen ensimmäinen suuri tatuointi- ja taidetapahtuma löysi kodin Tavara-asemalta

Mustavalkoinen valokuva Tavara-aseman lavalta, jonne on aseteltu kaksi isoa sohvaa ja matala pöytä tapahtuman keskustelijoita varten. Taustalle on heijastettu Tampere Tattoo & Art Festin iso logo ja kuvituskuva. Kaksi valonheitintä valaisee lavaa.

Tasokkaita tatuointikilpailuja, taiteilijoiden henkilöhaastatteluja ja inspiroivia keskusteluja kaikille luovuudesta kiinnostuneille – muun muassa tätä oli luvassa, kun Tampere Tattoo & Art Fest kokosi satoja alan ammattilaisia ja harrastajia Tavara-asemalle helmikuussa 2024. Historiallinen talo valikoitui uuden tapahtuman kotipaikaksi houkuttelevan brändinsä vuoksi.

– Koimme, että Tavara-aseman imago on rento ja raikas. Vakuutuimme myös talon tekniikasta ja pidimme rakennuksen sijaintia kaupungin keskustassa ja rautatieaseman vieressä käytännöllisenä, kuvailee Tampere Tattoo & Art Festin järjestäjä Titta Niemelä.

Näkymä Tavara-aseman miksauspöydältä saliin päin. Tilan valaistus on tumma. Tavara-aseman seiniä on koristeltu Tampere Tattoo & Art Festin kuvituksilla. Parvella ja salissa näkyy messukävijöitä.

Tuotantotiimiltä arvokasta apua järjestelyihin

Kaksipäiväisillä messuilla vieraili lähes 700 kävijää niin Pirkanmaalta kuin eri puolilta Suomea. Vastaavanlaista tapahtumaa, jossa tatuointien ja muun kehotaiteen ystävät kokoontuvat saman katon alle, ei ollut järjestetty Tampereella vuosikausiin. Suurten messujen yksityiskohdat olikin tärkeää suunnitella huolellisesti etukäteen – ja siinä tukena olivat Tavara-aseman tiimiläiset.

– Tuotanto oli alusta saakka apuna ja opasti meitä ensikertalaisia. Koska talon puolesta hoidettiin iso osa byrokratiasta ja käytännön järjestelyistä, pystyimme keskittymään ohjelman sisältöön ja meille tärkeisiin asioihin. Henkilökunta oli hyväntuulista ja ammattitaitoista kaikilla osa-alueilla, Niemelä kiteyttää.

Tavara-aseman rouhean tyylikkäässä miljöössä messuvieraat pääsivät seuraamaan yli 50 tatuointiartistin työskentelyä – ja tietysti myös ottamaan itse uusia tatuointeja ja lävistyksiä!

Ohjelmassa oli lisäksi DJ-musiikkia, mentalistin ja kehotaiteilijan esitykset sekä luentoja esimerkiksi tatuointihygieniasta ja öljyvärimaalauksesta. Vieraat pääsivät myös testaamaan VR-laseja, jotka muuttivat talon tavaramerkiksi muodostuneen parven japanilaiseksi sillaksi.

Upea valaistus ja äänentoisto tekivät vaikutuksen

Niemelä kuvailee, että tunnelma Tavara-asemalla oli koko viikonlopun ajan lämmin ja energinen. Erityisen ilahduttavaa oli huomata, kuinka mainiosti yli satavuotias jugend-tyylinen talo taipui tatuointimessujen näyttämöksi.

Niemelän mielestä esimerkiksi talon äänentoisto ja valaistus olivat huikeat. Tapahtumasta jäikin niin laadukas vaikutelma, että järjestäjät suunnittelevat jo seuraavaa Tampere Tattoo & Art Festiä vuodelle 2025.

– Palaute niin kävijöiltä kuin tapahtumassa työskennelleiltä artisteilta oli todella hyvää. Voimme ehdottomasti suositella Tavara-asemaa tapahtumapaikkana myös muille, Niemelä vinkkaa.

Taiteilija Mikko Inksanity maalaa taideteosta Tampere Tattoo & Art Festissä.

Tampere Tattoo & Art Fest

  • Kaksipäiväinen tatuointi- ja taidetapahtuma, jota järjestää tamperelainen Below Zero Tattoo Gallery.
  • Suunnattu alan ammattilaisille ja kaikille tatuoinneista ja kehotaiteesta kiinnostuneille.
  • Osallistujat pääsevät seuraamaan kymmenien tatuoijien työskentelyä livenä ja halutessaan myös koristelemaan kehoaan uusilla kuvilla ja lävistyksillä. Ohjelmassa on runsaasti tietoiskuja, henkilöhaastatteluja ja erilaisia taide-elämyksiä.
  • Tapahtumassa kisataan myös parhaan tatuoinnin tittelistä useassa eri kategoriassa: Kenellä on hienoin pieni kuva? Tai upein realistista tyylisuuntaa edustava tatuointi?
  • Lue lisää Tampere Tattoo & Art Festin omilta nettisivuilta!