Kuvassa näkyy Tavara-aseman kabinetti, jossa on punertavat tiiliseinät ja tilan vasemmassa laidassa ikkunoita. Keskellä näkyy musta pöytä, jonka ympärille on aseteltu tuoleja. Seinälle on ripustettu Tavara-aseman ilmeen mukainen, lämmintä valoa loistava valokoriste.

Tavara-aseman kabinetti taipuu moneen – Second Hand Tampere piti sympaattisessa tilassa syyskokouksensa

Kiertotaloutta edistävä Second Hand Tampere -yhdistys kutsui jäsenensä viettämään inspiroivaa päivää Tavara-asemalle marraskuussa 2024. Aamupäivällä ohjelmassa oli yhdistyksen vuosikokous, ja iltapäivällä osallistujat jakautuivat työpajoihin pohtimaan ajankohtaisia teemoja.

Yhdistyksen perustajien Leena Aallon (Vintage Garden) ja Anne Korkalan (Korkala Agency) mielestä kabinetti oli täydellinen paikka jäsenten kohtaamiseen ja ajatusten vaihtamiseen. Myös kokousvuokra oli kohtuullinen.

– Tila rouheine tiiliseinineen, harkittuine visuaalisine ilmeineen ja kalustuksineen oli juuri optimaalinen meidän parikymmenhenkiselle porukallemme. Kabinetissa oli helppo käydä arvostavaa, avointa ja välitöntä keskustelua, kuvailee yhdistyksen hallitusta johtava Aalto.

Tila täydelliseksi toimivilla kalusteilla

Kehuja keräsivät tiiliseinien lisäksi suuri huonekorkeus ja ikkunat, joista siivilöityi valoa sisälle marraskuun pimeydestä huolimatta.

Tila räätälöitiin aamupäivän kokoukseen sopivaksi tuolirivistöillä, ja esitysmateriaalit näytettiin kabinetin omasta televisiosta. Iltapäivällä osallistujat jakautuivat työskentelemään viiteen työryhmään eri puolille huonetta.

– Kaikki järjestyi mutkattomasti. Arkkitehtuuristen puitteiden ohella meitä ilahdutti etenkin se, että tilan kalustusta oli helppo muokata, kiteyttää hallituksen varapuheenjohtaja Korkala.

Osallistujia saapui Tavara-asemalle Tampereelta, ympäryskunnista ja jopa Keski-Suomesta asti. Kokousvieraat pääsivät junalla suoraan tapahtumatalon takapihalle, sillä rautatieasemalta on talolle vain parin minuutin matka – eikä ratikkapysäkiltäkään tarvinnut kävellä perille sen kauempaa.

– Olimme iloisia saadessamme vieraiksi ison joukon vintage- ja kirppiskulttuurin ystäviä. Kiertotalous on myös Tavara-asemalle tärkeää, ja olemme esimerkiksi järjestäneet talossa Second Hand -tapahtumaa. Historiallinen rakennus on itsekin vintagea 1900-luvun alkupuolelta ja kunnostettu uusiokäyttöön, kertoo yhdistyksessä vaikuttava Tavara-aseman markkinointi- ja myyntipäällikkö Kristiina Paananen.

Second Hand Tampere

  • Suomalainen second hand -yhteisö ja tietokanava.
  • Yhdistyksen tehtävänä on kasvattaa second handin näkyvyyttä ja arvostusta, tukea kauppiaiden liiketoimintamahdollisuuksia sekä edistää alan yhteistyötä Suomessa.
  • Toimintaa ohjaavat ekologinen ja eettinen vastuullisuus, yhteisöllisyys sekä yhdenvertaisuus.
  • Yhdistys tahtoo tehdä Tampereesta Suomen Second Hand -pääkaupungin, joka houkuttelee niin paikallisia kuluttajia kuin ihmisiä ympäri maailmaa.
  • Tiesitkö, että myös Tavara-asema löytyy yhdistyksen kokoamalta Second Hand Tampere -kartalta? Voit tutustua siihen täällä!

Kuvat: Iida Schwartz