Taiteilija Kalevi Helvetin kuvittamat Uusi Tampere -tuotteet myyntiin kesäkuussa!

Violetinsävyinen banneri, jossa ylhäällä Uusi Tampereen logo ja sen alla teksti "tapahtumakesä 2024".

Kesän kuumin yhteistyö tuo omaehtoisen taiteilijan teokset t-paitoihin, kahvipaketteihin ja oluttölkkeihin.

Uusi Tampereen upeaan fiilikseen voi tänä kesänä myös pukeutua! Rakastettu tapahtuma on yhdistänyt voimansa visionäärisen Pispala Clothingin kanssa, joka tunnetaan nykytaidetta ja unisex-vaatteita yhdistelevistä mallistoistaan.

Myyntiin on tulossa pian rajoitettu erä Uusi Tampere -paitoja, -lippiksiä ja -kangaskasseja, joiden kuvituksesta vastaa taiteilija Kalevi Helvetti. Runouden, kuvataiteen ja musiikin saralla uraa tehnyt artisti on vaikuttanut muun muassa Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyeessä.

Kalevi Helvetin teoksissa voimakkaat tunteet, sisäinen maailma ja huumori sulautuvat vaikuttaviksi kokonaisuuksiksi, jotka istuvat täydellisesti niin Uusi Tampereen kuin Pispala Clothingin estetiikkaan. Vuonna 2021 perustettu taidemuotibrändi tukee nousevia taiteilijoita ja tarjoaa alustan luovuudelle.

– Kalevi Helvetin viivan jälki on puhutellut meitä jo pitkään, ja nyt tuntui oikealta yhdistää helvetilliset voimat ja viivat. Musiikin kanssa työskentelevä Kalevi Helvetti on nappivalinta Uusi Tampere -yhteistyöhön, tuumii Pispala Clothingin suunnittelija Lauri Järvinen.

Eikä siinä kaikki! Tapahtumakesän tunnelmaan voi pian virittäytyä myös siemailemalla makuhermoja kutkuttelevia juomia. Kalevi Helvetin taide koristaa nimittäin Uusi Tampere -olutta ja -kahvia, jotka tulevat myyntiin kesäkuussa. Uutuustuotteiden suunnittelusta vastaavat Uusi Tampereen upeat kumppanit: tölkkitaiteestaan tunnettu käsityöläispanimo Salama Brewing ja Hatanpäällä paahdetusta kahvistaan palkittu Kahwe.

Tapahtumakesän etkoja juhlitaan Pispala Clothingin kaupalla

Kaikki tuotteet esitellään Uusi Tampereen ennakkotapahtumassa, jota vietetään Pispala Clothingin kaupalla kesäkuun alussa. Kyseessä on yksityinen kutsuvierastilaisuus, johon on paikkoja vain rajallinen määrä. Voit päästä mukaan illanviettoon noutamalla kutsun Pispala Clothingin kivijalkaliikkeestä (Aleksis Kiven Katu 15, Tampere). Illan live-musiikista vastaa dystooppisen syntikkapopin kiinnostavimpiin uusiin nimiin kuuluva yllätysesiintyjä.

– Olemme todella innoissamme, että pääsemme vihdoin esittelemään tämän yhteistyön tulokset yleisölle! Kalevi Helvetin omaehtoinen taide puhaltaa upeasti Uusi Tampereen henkeä kumppaniemme tuotteisiin. Mahtavaa, että saimme hänet tähän projektiin mukaan, kuvailee Uusi Tamperetta järjestävän Tampereen Kulttuurikamarin markkinointi- ja myyntipäällikkö Kristiina Paananen.

Ostoksia voi tehdä kaikissa kesän Uusi Tampere -illoissa

Kalevi Helvetin kuvittamat Uusi Tampere -vaatteet ja -asusteet tulevat myyntiin Pispala Clothingin verkkokauppaan ja kivijalkamyymälään heti perjantaina 7.6. Niitä voi ostaa myös kaikista kesän 2024 Uusi Tampere -illoista kuten myös Salama Brewingin ja Kahwen tuotteita.

Uudistunut Uusi Tampere tuo moninkertaisesti palkitulle, rouhean tyylikkäälle Tavara-asemalle viisi kuratoitua illanviettoa kesä–elokuussa. Lavalle nousevat kotimaisten indietähtien lisäksi uudet, kiehtovat artistit ja tietysti kaupungin parhaat dj:t. Luvassa on myös muita ruoka- ja kulttuurielämyksiä. Liput kaikkiin iltoihin ovat myynnissä Tiketissä!

www.uusitampere.fi

IG: @uusi_tampere