Liput historiallisessa miljöössä vietettäviin Uusi Tampere -iltoihin ovat nyt myynnissä.
Tunnelmallinen tapahtumien sarja Uusi Tampere valloittaa Tavara-aseman idyllisen korttelin jälleen kesällä 2025. Luvassa on neljä illanviettoa, joissa esiintyvät popin, rockin ja räpin persoonalliset tekijät. Jokainen tapahtuma sisältää myös huolellisesti kuratoidun valikoiman muita taide- ja ruokaelämyksiä.
Tapahtumakesä alkaa perjantaina 6.6. räppiteemaisella illalla. Sen päätähtinä loistavat huikeista livekeikoistaan tunnettu Good Boys sekä karismaattinen Yeboyah, joka kahmi Perhosefekti-debyytillään Emma-ehdokkuuksia. Alkuillan tunnelmia maalailee lokakuussa uusimman levynsä julkaissut Edicti, joka tahtoo musiikillaan hoivata kuulijoita.
TikTok-hittejä, sähkökitaroita ja herkistelyä
Kesän toisen Uusi Tampereen 27.6. valloittavat suomalaisen popin tuoreet nimet. Yleisöä villitsee Jaakko Kulta, joka on luonut vuoden suurimman kotimaisen TikTok-trendin kappaleellaan Norjalaista puuta. Tavara-aseman ottaa haltuunsa myös Sonia, jonka popissa kuuluvat vaikutteet 070 Shaken kaltaisilta tekijöiltä. lllan avaa YleX:n Läpimurto-listaltakin tuttu Ellis.
Indien ystäville tarjoillaan mannaa 11.7., jolloin Uusi Tampereen toisena pääesiintyjänä nähdään uuden polven lauluntekijöiden terävimpään kärkeen kuuluva Antti Autio. Yleisöä tanssittavat myös groovaavasta soitostaan tunnettu Nössö Nova sekä maailmanmusiikkia ja iskelmää rockiin yhdistelevä Sonja Selene.
Eikä siinä vielä kaikki! Kesän neljättä Uusi Tampere -iltaa vietetään 25. heinäkuuta ja silloin mukana on odotettua paluuta tekevä Absoluuttinen nollapiste. Vuonna 1991 Rovaniemellä perustettu, edelleen alkuperäisessä levytyskokoonpanossaan soittava yhtye julkaisi vuosina 1994-2014 kaksitoista albumia ja esiintyi viimeksi yleisölle vuosina 2016 ja 2022.
Illan avaavat Helsingistä kotoisin oleva artisti ja lauluntekijä Rebekka Holi, jonka musiikki on oivaltava sekoitus rokkia ja indiepoppia sekä Nikita Titov, jonka viimeisin single Uhrilampaat ilmestyi helmikuussa 2025. Tutustu ohjelmaan tarkemmin
Liput Uusi Tampereeseen 2025 ovat nyt myynnissä Tiketissä.
UUSI TAMPERE 2025
- Pe 6.6. Good Boys, Yeboyah, Edicti + dj:t (liput 25 €)
- Pe 27.6. Jaakko Kulta, Sonia, Ellis + dj:t (liput 28,5 €)
- Pe 11.7. Antti Autio, Nössö Nova, Sonja Selene + dj:t (liput 30 €)
- Pe 25.7. Absoluuttinen nollapiste, Rebekka Holi, Nikita Titov + dj:t (30 €)
- Kaikki neljä Uusi Tampere -iltaa yhteishintaan 100 €
- Opiskelijaliput 20 € / tapahtuma