Tavara-asema on saanut Tampereen kaupungilta Vuoden kulttuuriteko -palkinnon. Tunnustus myönnetään erityisestä ponnistuksesta, joka on kehittänyt tai rikastuttanut paikallista kulttuurikenttää. Palkinnosta päätti Tampereen kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kaupunkilaisten ehdotusten perusteella, ja se jaettiin Raatihuoneella 7. helmikuuta. Vuoden kulttuuriteko on valittu jo vuodesta 2007 lähtien.
– Tämä oli meille todella upea yllätys! Olemme iloisia, että Tampereen kaupunki tahtoo antaa näin hienon tunnustuksen vasta vuoden ikään ehtineelle Tavara-asemalle ja näkee tapahtumatalon myönteisen vaikutuksen alueen kulttuurielämään, kiittelee Tampereen Kulttuurikamarin hallituksen puheenjohtaja Tero Viikari.
Historiallinen rakennus nousi kaupungin vetonaulaksi
Tammikuussa yksivuotissynttäreitään juhlineella Tavara-asemalla järjestettiin vuonna 2023 yli sata tapahtumaa, ja talossa vieraili noin 70 000 ihmistä. Ohjelmistossa nähtiin keikkoja iskelmästä heviin ja kovassa nosteessa oleviin uusiin artisteihin. K40-discot nousivat valtakunnalliseksi puheenaiheeksi, ja Tavara-asema Second Hand vakiinnutti paikkansa kirppistelijöiden suosikkikohteena. Lisäksi talo toimi tunnelmallisten yritysjuhlien näyttämönä.
Syksyllä Tavara-asema nostettiin musiikkialan ammattilaisten Industry Awards -gaalassa Vuoden tapahtumapaikaksi. Talo voitti myös Aamulehden yleisöäänestyksessä VALO-palkinnon ja valittiin myöhemmin Roudareiden Pikkujouluissa Vuoden keikkapaikaksi.
– On ollut ihanaa, että pirkanmaalaiset ja myös kulttuurin ystävät eri puolilta Suomea ovat ottaneet tapahtumatalon heti omakseen. Se osoittaa, että Tavara-aseman kaltaisissa historiallisissa rakennuksissa piilee paljon potentiaalia ja niillä on paikkansa myös rohkeasti kehittyvien kaupunkien sydämissä, Viikari toteaa.
Tavara-aseman tarina on vasta alussa
Uusi tapahtumatalo on tehnyt myös töitä noustakseen edelläkävijäksi kulttuuritapahtumien saavutettavuudessa ja yhdenvertaisuudessa. Tavara-asema on pitänyt turvallisemman tilan periaatteita esillä niin somessa kuin lippuostojenkin yhteydessä ja tarjonnut henkilökunnalle niitä koskevaa koulutusta. Vuonna 2024 työ jatkuu aktiivisesti. Tavoitteena on olla tapahtumatalo, josta jokainen löytää kiinnostavaa ohjelmaa ja jossa on mukava vierailla.
– Loistava henkilökuntamme on kehittänyt Tavara-aseman toimintaa taidokkaasti, ja tämä palkinto kuuluu ennen muuta heille. Tahdomme kiittää lämpimästi myös huippuhienoja artisteja ja yhteistyökumppaneita, jotka ovat auttaneet nostamaan Tavara-aseman uuteen kukoistukseensa – sekä tietysti kaikkia, jotka ovat vierailleet tapahtumissamme ja herättäneet talon henkiin.
Tavara-asemaa hallinnoi Tampereen Kulttuurikamari Oy. Rakennuksen omistaa A. Ahlström Kiinteistöt Oy, ja Jatke Oy toteutti talon mittavan remontin.
Tavara-asema ja sen isompi sisarus Tullikamari julkaisivat juuri yhdessä ohjelmistonsa keväälle ja kesälle 2024. Taloissa esiintyy lähikuukausina yli 130 huippuartistia, ja uusia konsertteja lisätään kalenteriin koko ajan. Tutustu kaikkiin tapahtumiin Tavara-aseman ja Tullikamarin nettisivuilla.
Kuva: Miikka Varila