Tavara-aseman naapurissa sijaitseva PSTA-ravintola avaa ovensa pääsiäisenä

Valkoiselle lautaselle on aseteltu pasta-annos, jossa on sieniä ja päällä raastettua juustoa. Taustalla näkyy taulu ja räsymatto.

Yli satavuotiaaseen puutaloon kotiutunut uusi tamperelaisravintola tarjoilee asiakkaille ensimmäiset pastansa perjantaina 7.4. Kiireettömään tunnelmaan panostava ruokapaikka aikoo nousta laadukkailla annoksillaan herkkusuiden suosikkikohteeksi.

Rautatieläisten vanhaan asuinrakennukseen kotiutunut PSTA-ravintola avaa ovensa asiakkaille perjantaina 7.4. Ravintola täydentää tapahtumatalo Tavara-aseman pihapiiriä ja tuo kaikkien pastan ystävien saataville niin klassikkoannokset kuin keittiön omat luomukset.

– Olemme todella innoissamme, että pääsemme esittelemään historiallisessa miljöössä sijaitsevan ravintolamme asiakkaille. Ruokailusali henkii 1900-luvun alun tunnelmaa, ja se on remontoitu kotoisaksi talon historiallisia yksityiskohtia kunnioittaen. Sisustuksessa olemme panostaneet erityisesti ekologisuuteen. Esimerkiksi lamput, tuolit, koristeet ja matot ovat kierrätettyjä. Olemme myös Tampereen ainoa pastaan erikoistunut ravintola, ja tavoitteenamme onkin houkutella kaupunkiin herkkusuita eri puolilta Suomea, kertoo PSTAn ravintoloitsija Sampo Pystynen.

Ravintolan ruokalistan kulmakivinä ovat erityyppiset tuore- ja kuivapastat rigatonista ravioliin. Kastikkeisiin makua loihtivat muun muassa tryffelit, ravut, chili ja tomaatti. Tarjolla ovat lisäksi PSTAn omat versiot legendaarisesta bolognesekastikkeesta ja napolilaiseen keittiöön juurensa juontavasta puttanescasta.

Saatavilla on myös gluteenittomia ja vegaanisia annoksia. Listan täydentävät suussasulavat alkupalat, makeat jälkiruoat ja huolellisesti valikoidut juomat aperitiiveista viineihin.

– Ensiluokkaisista ravintolaelämyksistä vastaa upea henkilökuntamme. PSTAn keittiöpäällikkönä toimii pastakulttuurin syvällisesti tunteva Jonas Di Giovanni, ja asiakkaiden viihtymisestä ravintolan puolella huolehtii taitavan tiiminsä kanssa ravintolapäällikkömme Venla Rantanen. Tahdomme tarjota vieraillemme kiireetöntä tunnelmaa ja ensiluokkaista palvelua, joten asiakaspaikkoja ravintolassa on alle sata. Suosittelemmekin pöytävarauksen tekemistä etukäteen, kuvailee PSTAn ravintoloitsija Janne Salonen.

PSTA tarjoilee pian myös lounasta

PSTA-ravintola on auki keskiviikosta lauantaihin. Kevään kuluessa ravintolan tarjonta täydentyy myös lounasmenulla, josta kerrotaan lähempänä tarkemmin. Lisäksi Puutalon ja Tavara-aseman väliin avautuu suojaisa kesäterassi. Uuden ravintolan yhteistyö naapurissa sijaitsevan konsertti- ja tapahtumatalon kanssa alkaakin tiiviinä.

– Uskomme, että moni tapahtumatalon asiakas ilahtuu mahdollisuudesta piipahtaa ennen kulttuuririentoja tunnelmallisessa ravintolassa pastalla tai pikku purtavalla. Tavara-aseman ohjelmistossa on heti pääsiäisenä suosittu K40-disco ja keikkailta. Kulttuurin ja hyvän ruoan yhdistelmää voikin käydä testaamassa jo tulevana viikonloppuna. Itsekin odotan innokkaasti, että pääsen herkuttelemaan pastaruoilla työpäivän lomassa, kertoo Tavara-asemaa hallinnoivan Tampereen Kulttuurikamarin ohjelmapäällikkö Janne Laurila.

PSTA sijaitsee Tavara-aseman tavoin aivan Tampereen rautatieaseman kupeessa. Ravintolasta löytyy myös baari, johon voi piipahtaa drinkeille, ja kabinetti, jota on mahdollista vuokrata pieniä tilaisuuksia varten. Historiallisen, 1900-luvun alussa valmistuneen Puutalon on suunnitellut aikanaan Rautatiehallituksen pääarkkitehti Bruno Granholm, jonka käsialaa on myös jugend-tyylinen Tavara-asema.

Menu & pöytävaraukset:

www.psta.fi

Osoite: Vellamonkatu 2, 33100 Tampere