Asiakkailta on tullut kiitosta esimerkiksi hyvästä palvelusta. Naapuriin avautuva pastaravintola täydentää pian kulttuurikeitaan tarjontaa, ja tiedossa on myös Tavara-aseman ensimmäinen oma second hand -tapahtuma.
Tammikuussa ovensa avannut konsertti- ja tapahtumatalo on saanut huippualun vuoteen 2023. Keikkaliput ovat liikkuneet vilkkaasti: kevään konserteista esimerkiksi Pulse – The Finnish Tribute to Pink Floyd, Ismo Alanko ja Vesterinen yhtyeineen ovat myyneet jo hyvissä ajoin loppuun.
– Tämä on todella upeaa! Näyttää siltä, että Tavara-asema on lunastanut paikkansa niin tamperelaisten kuin muidenkin kulttuurin ystävien sydämissä, iloitsee ohjelmapäällikkö Janne Laurila.
Hiteiksi ovat nousseet niin ikään K40-discot, joiden liput laitettiin suuren mielenkiinnon vuoksi ennakkomyyntiin Tikettiin. Tapahtumat ovat olleet tähän mennessä joka kerta loppuunmyytyjä jo etukäteen. Ei siis kannata aikailla, jos tahtoo varmistaa paikkansa esimerkiksi pääsiäisperjantain diskoriennoissa!
Musiikkitarjonnan lisäksi maistiaisia on saatu jo muistakin elämyksistä. Esimerkiksi Tavara-aseman oman second hand -tapahtuman myyntipaikat ovat menneet kuin kuumille kiville. Tapahtumatalo sai hiljattain toimia myös suuren urheilujuhlan näyttämönä, kun Tavara-asemalle pystytettiin fanikatsomo Tapparan pelatessa CHL:n mestaruudesta.
Asiakkailta kiitosta hyvästä palvelusta
Avajaisista on vierähtänyt jo parisen kuukautta. Tavara-asema onkin koonnut nyt myös nettikyselyllä palautetta kävijöiltä. Uusi tapahtumatalo on kerännyt kiitosta esimerkiksi hyvästä palvelusta.
– Olemme saaneet palautetta reilusti ja toivomme sitä myös jatkossa. Tahdomme kuunnella asiakkaita, artisteja ja sidosryhmiä tarkasti, jotta voimme vastata heidän toiveisiinsa entistä paremmin, kertoo markkinointi- ja myyntipäällikkö Kristiina Paananen.
Kevään kuluessa Tavara-aseman pihapiirissä tapahtuu paljon. Maalis-huhtikuun taitteessa entinen rautatieläisten asuinrakennus Puutalo nousee kukoistukseen, kun sinne kotiutuu upouusi PSTA-ravintola. Myös talon kellariin on tulossa toimintaa, josta kerrotaan pian lisää.
Kesäksi tapahtumatalon ja Puutalon väliin nousee tunnelmallinen terassi, jossa Tampereen suvesta voi nauttia suojaisassa keitaassa. Tavara-asema on ottanut huomaansa myös legendaarisen Uusi Tampere -kaupunkifestivaalin, jonka järjestelyissä voimat yhdistetään Tullikamarin kanssa. Heinäkuussa vietettävän festarin ennakkoklubia juhlitaan ihan pian!
Tahdotko auttaa meitä kehittämään Tavara-aseman palveluita? Vastaa nettikyselyyn täällä!